Silloin ennen, silloin ennen

Möhkön Manta -laivan historia

Manta-laiva kämppäaikaan, kuva Maire Turunen

Möhkön Manta, uiva savottakämppä

Möhkön Manta -laiva on alunperäiseltä käyttötarkoitukseltaan asuntoproomu, joka on majoittanut savottalaisia ja uitto- ja metsätyömiehiä Ilomantsin alueella. Mantan omistaa nykyään Ilomantsin museosäätiö. Kahvilana Manta on toiminut Ilomantsin Möhkössä 1980-luvun alkupuolelta asti. Yrityksemme on vastannut Savottakahvila Möhkön Mantan toiminnastavuodesta 2004 alkaen, ollen Ilomantsin Museosäätiön vuokralaisena.

Kuva: Maire Turunen

Möhkön Manta-laivan historia ja vaiheet

Teksti: Ulla Vartiainen, Ilomantsin museosäätiö

SIJOITUSPAIKAT

Koitajoen Pamilonkosken valjastamista ja voimalaitoksen rakentamista suunniteltiin jo toisen maailmansodan aikana. Asia ei kuitenkaan edennyt pidemmälle ennen 1950-luvun alkua. Voimalaitoksen rakentaminen alkoi syyskesällä 1952 ja Pamilon voima yhdistettiin valtakunnan verkkoon toukokuussa 1955.

Hiiskoskelle rakennettu säännöstelypato pakotti Koitajoen ja Koitereen vedet kääntymään lounaaseen Palojärvelle ja sieltä edelleen tunnelia pitkin Jäsysjärveen. Koitajoki jäi lähes varauomaksi ja Koitereesta tuli säännöstelyallas.Tekojärvien ja muiden padottujen alueiden alle jäi maa-alueita 1300 hehtaaria. Koitajoen vedenpinta alkoi vaihdella rajusti ja Koitereen rannoilla aloitettiin 1950-luvulla suuret hakkuut.

Enso-Gutzeit tarvitsi savottalaisille lisää majoitustiloja ja tähän tarkoitukseen rakennettiin asuntoproomut Möhkön Manta ja Koitereen Helmi. Rakentaminen tapahtui Koitereen rannalla Hiiskoskella Haapajoen Savilahdessa. Rakentaminen kesti keväästä 1955 kevääseen 1956 saakka.

Lotjien rakentamista johti Enso-Gutzeitin Savonlinnan Laitaatsillan telakalta käsin Veikko Laamanen ja myös rakennusmiehet tulivat Laitaatsillan telakalta. Rakentamisessa tarvittiin kirvesmiehiä rautamiehiä, putkimiehiä ja maalareita. Kirvesmiehinä työskentelivät mm. Lauri Hirvonen ja Eino Pesonen. Paikallisena työnjohtajana eli rehumikkona toimi Viljo Tavi, jonka tehtävänä oli tavaroiden ja ruokatavaroiden hankkiminen. Paikallisten miesten apua tarvittiin ainoastaan raskaiden rautakaarien asennuksessa. Putkityöt lotjien keskuslämmitystä varten teki Savon Vesi ja Lämmön kaksi putkimiestä.

Savilahdessa rakennetut lotjat olivat tasasaumaisia puualuksia. Lotjien keulapuoli oli pystysuora ja peräpuoli terävä. Lotjien pituus oli n. 31 m ja leveys n. 7 m. keulan syväys oli 90 cm ja perän syväys 120 cm.

Koitereen Helmi siirrettiin Koitereelta Nuorajärvelle 1950-luvun lopulla. Enso-Gutzeit pyysi Pohjois-Karjalan uittoyhdistykseltä apua proomun kuljettamisessa. Tuohon aikaan Eino Lyhykäinen oli uittoyhdistyksen hinaajan, Uitto 21:n kipparina. Uitto 21:n syväys oli vain 1,2 m joten se soveltui mataliin ja kapeisiin vesiin. Koitereen Helmi tuotiin Koitereelta Hiiskosken tukkien niputuspaikan kautta Koveronkoskelle hinaajalaivalla, mistä eteenpäin hinausta jatkoi Uitto 21. Kuljetus tapahtui matalan veden aikaan, ja Koitereen Helmen syväys oli 1,3 m, joten pohjakosketuksia tuli.

Koveronkosken ohitus sujui hyvin, mutta muutaman kilometrin päässä oleva Saivarvirta tuotti ongelmia. Saivarvirta on kapea ja voimakas virtainen paikka. Saivarvirrassa proomu tarttui kiveen, hinausvaijeri katkesi ja virta painoi proomun poikittain jokeen. Proomu patosi joen ja vesi nousi yläjuoksun puolella parimetriä. proomun keulaan kiinnitettiin paksu sinkkivaijeri, jonka avulla proomua vedettiin keulasta hyvin hitaasti. Yläjuoksun puolella patoutunut vesi pääsi virtaamaan pois ja alus alkoi hiljalleen kääntyä ja suoristua.

Koitereen Helmi hinattiin Nuorajärvellä Mustanjoen suulle Viinivaaraan. Nuorajärvellä proomuun vaihdettiin nimikyltti Möhkön Manta. Möhkön Manta seisoi samassa paikassa talven tai kaksi. Koska proomussa ei ollut omaa moottori, Pohjois-Karjalan uittoyhdistyksen hinaajat siirsivät proomua tarvittaessa paikasta toiseen. Uittoyhdistyksen laivamiehet tunsivat hyvin Koitereen ja Nuorajärven karikkoiset väylät. Nuorajärvellä  Möhkön Manta oli sijoitettuna myös Viinilahdella.

Möhkön Manta siirrettiin takaisin Koitereelle ilmeisesti 1960-luvun alussa. siellä se majoitti savottalaisia mm. Hiienlahdessa, Lutissa, Nälmänjoen suulla, Haapajoen suulla ja Lammassaaressa. Vaihdoksissa olleet nimikyltit palautettiin oikeisiin aluksiin, kun Koitereen Helmi myytiin,koska kyseessä on ollut virallisesti reksiteröidyt alukset.

Metsureiden työolot muuttuivat 1960-70-luvuilla. Autot ja tiet lisääntyivät jolloin majoitustarve metsätyömailla väheni. Asuntoproomut ja metsäkämpät jäivät pois käytöstä 1970-luvulla. 

ENSO-GUTSEIT OY:N METSÄ- JA LAIVA-OSASTOT

Enso-Gutzeit Oy:n metsäosasto oli kolmiosainen organisaatio. Yhtiön puunhankintaa, metsien hoitoa ja puunkuljetusta hoiti metsäpäällikkö ja Ensossa sijainnut pääkonttori. Yhtiön hankinta-alue oli jaettu metsänhoitopiireihin, joiden johtajina toimivat piirimetsänhoitajat. Metsänhoitopiiri vastasi alueensa raakapuun hankintatavoitteiden toteuttamisesta ja metsänhoitotehtävistä. Metsänhoitopiirin alaisuudessa toimivat piiriesimiespiirit, jotka oli jaettu uittoalueiden mukaan. Piiriesimiespiirit hoitivat yhtiön metsiä, ostivat puutavaraa, hakkasivat metsät ja kuljettivat puut uittoreittien varteen. Piiriesimiehillä oli alaisinaan 10-16 työnjohtajaa ja 2-3 metsänvartijaa. Ilomantsin metsänhoitopiiriin alueella olivat mm. Koitereen, Ilomantsin ja Möhkön piiriesimiespiirit.

Enso Gutseit Oy:n Saimaan puunkuljetusta varten perustettiin vuonna 1920 metsäosaston alainen laivasto-osasto, jonka pääpaikaksi tuli Laitaatsilta Savonlinnassa. Kaikki yhtiön alukset eivät kuitenkaan tulleet laivasto-osaston komentoon, vaan suoraan metsäosaston alaisuuteen jäivät mm. Ilomantsin Nuorajärvella ja Koitereella toimineet laivat. Näillä järvillä oli yhdestä kolmeen hinaajaa tai varppauslaivaa ja lotjia.

Laitaatsiltaan rakennettiin 1920-luvulla lotjaveistämö. Telakalla rakennettiin 1920- ja 1930 luvulla n. 130 erityyppistä puulotjaa. alusten nimeämisessä noudatettiin käytäntöä, jonka mukaan voima-alukset kuten hinaajat saivat miesten nimiä ja perässä kulkijoille, lotjille, annettiin naisten nimiä. Esimerkiksi Möhkön Manta ja Kaunis Veera. Laitaatsillan telakan ammattiväki kävi rakentamassa aluksi myös muualla Suomessa.

KEITTIÖ JA MANTAN EMÄNNÄT

Proomun keulaosassa oli kämppäemännän huone ja keskellä alusta, nykyisen leikkihuoneen paikalla, sijaitsi keittiö.

Ruuanlaitosta vastasivat kämppäemännät, joita oli ruokailijoiden määrästä riippuen yksi tai kaksi. Työ oli raskasta ja päivät pitkiä. Emäntien työpäivä alkoi aamulla klo 5 ja päättyi illalla klo 22 jälkeen. aamupala tarjottiin klo 7, päiväruoka klo 11 päiväkahvi kol 14, iltaruoka klo 16 ja iltapala klo 19.

Yleisiä ruokalajeja olivat läskisoosi, hernekeitto, lihakeitto, perunalaatikko ja karjalanpaisti. Keittiössä oli tiskipöytä ja puuhella, jossa oli uuni. Astiat tiskattiin käsin.

Emännät asuivat keulassa pienessä huoneessa, johon mahtui kerrossänky ja pieni pöytä. Vuoroviikonlopuin emännät pääsivät käymään kotonaan.

MIESTEN MAJOITTUMINEN

Suurin osa proomun sisätiloista oli varattu savottamiesten majoitus- ja ruokailutiloiksi. Erillisessä tilassa oli ruokailua varten pitkiä pöytiä ja penkkejä. Miehet nukkuivat kerrossängyissä eli kaksikerrosrikseillä, joita oli rivissä kahtapuolta käytävää. Majoitustilaa oli 32 miehelle, mutta savotan koosta riippuen Mantaan majoittui 10-50 miestä. Suuremmillta savotoilla kaikki työmiehet eivät mahtuneet Mantaan, vaan osa asui metsäkämpillä ja osa kävi töissä kotoaan käsin. Mantassa saattoi yöpyä myös esimerkiksi ojitusporukkaa.

Vapaa-aikanaan miehet pelasivat korttia iltamyöhään. Suosikkipeli oli nimeltään Moska. Uittotyömaita kierteli myös laulavia viihdyttäjiä esim. polvijärveläinen Mertasen Vänni.

Esityksen jälkeen pantiin hattu kiertämään ja niin sai esiintyjä palkkansa. Rajaseutupappi kävi myös pitämässä miehille iltatilaisuuksia ja sauna lämmitettiin jopa monta kertaa päivässä. Jätkät pitivät Mantaa tavallista kämppää parempana majoituspaikkana.

TERÄVÄPÄÄ  ja KÄMPPÄUKKO

Proomun perässä oli työnjohtajien majoitushuone eli teräväpää. siellä maksettiin myös miesten palkat. Työnjohtajat majoittuivat Mantassa tai rannalla olleissa parakeissa.

Talonmiehen tehtäviä hoiti kämppäukko. Hän huolehti keskuslämmityksestä, saunasta ja sahasi polttopuut. Kämppäukko kantoi vedet keittiöön ja saunaan ja autteli emäntiä. Kämppäukon tehtäviin kuului myös hakata auki jää proomun vierestä, ettei jää rikkoisi alusta. Proomussa oli puukeskuslämmitys. Aluksessa oli hyvä ilmanvaihto ja tilat pysyivät lämpiminä myös talvipakkasilla.

Peräkannella sijaitsivat sauna ja varastohuone. Hevosia varten oli parakkeja eli levytalleja, joita siirrettiin tarpeen mukaan paikasta toiseen. Asuntoproomun sijoituspaikan läheisyyteen rakennettiin halkovaja ja ulkokäumälä.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis